Tuota noin. Joo.
Olen ollut ilmasto- ja ympäristöaktivisti, analyytikko ja tietokirjailija 15+ vuotta, kirjottanut lukuisia kirjoja, artikkeleja, selvityksiä, kampanjoinut puhtaan energian puolesta niin Suomessa kuin maailmalla, perustamassa pariakin ympäristöjärjestöä jnejne.
Lisäksi olen jo jokusen vuoden koettanut tuoda esille tätä Janin sanomaa epärealistisuuden pointtia, oikeastaan siitä kesästä asti kun ilmastolaki hyväksyttiin, ja hetkeä myöhemmin Suomen maankäyttösektorin uudet tilastot julkaistiin, ja aiemmin oletetuista nieluista oli hävinnyt noin 20 miljoonaa tonnia (parista eri syystä). Eli karkeasti sen verran, jolla oletuksella päästöneutraalius 2035 olisi ehkä teoreettisesti edes jotenkin saavutettavissa jos kaikki menisi nappiin.
Olen myös sanonut, että jos poliittisen päätöksen taustalla oleva data ja tieto oleellisesti muuttuu (kuten tässä kävi), niin on syytä keskustella siitä, pitäisikö uuden tiedon valossa täysin epärealistinen poliittinen päätös myös ottaa tarkasteluun ja kenties muuttaa. Tällaisista kerettiläisistä avauksista voi hyvinkin saada kaikenlaisia leimoja otsaansa, joten ei näitä ihan huvikseen viitsi esittää.
Tämä ei ole ilmastodenialismia eikä mitenkään väheksy päästövähennysten tärkeyttä. Itse asiassa, mielestäni epärealistisissa ja vääräksi osoittautuneeseen tietoon perustuvissa tavoitteissa roikkuminen päätyy aiheuttamaan haittaa: koko hommalta menee reaalinen uskottavuus jos valitut tavoitteet ovat selkeästi epärealistisia.
Tämä on toki vaivannut koko maailman, euroopan ja suomen ilmastoskeneä laajemminkin: Ydinvoiman täysin ohittamaton ja erittäin tärkeä rooli puhtaassa energiajärjestelmässä (tästä siis parikin kirjaa kirjoitettuna) on pyritty vuosikymmeniä pyyhkimään pois keinovalikoimista (kolmea viime vuotta lukuun ottamatta, kun kaasun tulo Venäjältä heikkeni ja herättiin kylmään todellisuuteen). Tämän ydinvoimavastaisen järjettömyyden keskeisin viesti vähänkään ajattelevalle yksilölle on ollut se, että ilmastonmuutos ei ole mikään varsinainen ongelma, koska muuten toki se toimivaksi todistettukin keino olisi täysillä mukana eivätkä alan tutkijat ja keskeiset päättäjät sitä aktiivisesti vastustaisi joka solullaan, kuten on tilanne ollut.
Palataan Suomeen.
Olen täällä X:ssä esitellyt oheista kuvaa, johon tämä Suomen tilanne kiteytyy. Suomen nettopäästöt ovat edelleen vuoden 1990 tasolla. Matkalla on menty ylös ja alas, mutta isossa kuvassa: siellä ollaan mistä lähdettiin (vuotta 1990 käytetään vertailuvuotena). Nyt ilmastolaki kuitenkin olettaa että päästöt putoavat noin 5 miljoonaa tonnia (~10%) vuodessa joka vuosi seuraavan 10 vuoden ajan. Valitettavasti tämä ei vaikuta uskottavalta.
Tässä voi sitten syyttää tyhmää mittaustapaa, maankäyttösektorin ottamista mukaan ylipäätään (ja sen päästötaseen mittaamisen sietämätöntä hankaluutta - vinkkinä: olemme edelleen tästä melko pihalla ja mallit perustuvat kaikenlaisiin oletuksiin, joiden todellisuuden vastaavuutta ei ole kovin granulaarisesti varmistettu) tai jotain muuta.
Se, mitä oikeastaan toivon, ja miksi itse aloin tätä asiaa tuoda esille jo vuosia sitten on se, että tämä ilmastolain uudelleen tarkastelu ei saisi leimautua "Persujen ilmastodenialismiksi", jota kautta aiheesta asiallinen keskusteleminen muuttuu mahdottomaksi ja hautautuu poliittisiin poteroihin ja hyvesignalointiin ja "omille joukoille viestimiseen". Koskee kaikkia keskustelun osapuolia muuten.
Lakipäätöksen takana oleva tieto on oleellisesti muuttunut. Epärealistinen tavoite ei edistä tavoitteeseen pääsemistä, vaan syö koko homman uskottavuutta, oikeutusta, ja lisää riskiä sekä vastustusta.
Tavoite on epärealistinen, mutta melkein vielä suurempi hölmöys on mittaustapa.
yle.fi/a/74-20192662